Sanna Tenkanen
vasemmisto.fi -sivustolle
vasemmisto logo
06.12.2021

Nyt olisi aika saada suomalaiset liikkumaan

Tarvitaan toimia liikunnan lisäämiseksi nyt, eikä vasta sitten, kun korona-ajan vaikutukset näkyvät vielä enemmän väestössä.

 

Korona-aika on lisännyt ihmisten liikkumattomuutta ja vähentänyt monen arjessa olennaisena osana ollutta urheilua ja liikuntaa. Etenkin etätyö, työmatkojen vähäisyys, harrastusten loppuminen tai vähentyminen ja arkiliikunnan vähentyminen ovat aihauttaneet yhä ennemmän liikkumattomuutta. Helsingin sanomien pääkirjoituksessa 5.4.2021 todetaan, että: “UKK-instituutin tuoreen laskelman mukaan liikkumattomuuden vuosittaiset kustannukset ja tuottavuuden menetykset ovat noin kolme miljardia euroa.”

Tuo 3 miljardia on ihan valtava summa ja uskon, että se tulee vuosien varrella yhä kertaantumaan, koska tähän liikkumattomaan elämäntapaan on helppo jäädä ja korona-ajan vaikutukset näkyvät todellisuudessa vasta vuosien päästä. Millainen terveyspommi tässä todella raksuttaa, kun liikkumattomuus lisää myös univaikeuksia, edesauttaa ylipainon kerääntymistä, aiheuttaa monella tavoin kehon rappeutumista ja edistää sairauksien puhkeamista ja etenemistä.

Nyt olisi aika puuttua liikkumattomuuteen ja lähteä edistämään liikunnan lisäämistä. Mielestäni tähän tulisi ottaa mukaan työnantajat, oppilaitokset, media, urheiluseurat, kunnat, terveydenhuollon toimijat ja erilaiset kolmannen sektorin toimijat. Pohdin, että keinot liikunnan lisäämiseksi eivät tarvitsisi olla valtavia tai edes kovin ihmeellisiä, vaan pienin askelinkin voisimme päästä jo alkuun. Pohdin, että voisimmeko yhdessä lähteä lisäämään liikuntaa työ- ja koulupäiviimme, voisiko eläkeläiset ja kotona esimerkiksi etätöissä olevat hyötyä yhä enemmän erilaisista tietokoneelle asennettavista taukoliikuntaohjelmista tai television ja radion jumppahetkistä. Voisiko yhdistykset ohjata matalan kynnyksen yhteisöllisiä liikuntakursseja tai terveydenhuolto opettaa liikuntaa niillekin henkilöille, joille liikkuminen on vaikeaa tai sen aloittaminen ei yksin onnistu. Voisimmeko tuoda esiin liikunnallisen elämäntavan vinkkejä vielä enemmän ja konkreettisemmin. Olisiko syytä kehittää erilaisia kannustimia, jotta saisimme mahdollismman monet suomalaiset liikkumaan.

Tässä on todella valtava haaste koko yhteiskunnalle, mutta tähän haasteeseen tulisi tarttua mahdollisimman pian, eikä vasta sitten, kun korona-ajan liikkumattomuuden vaikutukset alkavat näkyä vielä huomattavasti enemmän. Näihin talkoisiin olisi hyvä lähteä kuntatasolla mahdollisimman pian, eikä odottaa, että muut toimijat heräävät tähän tilanteeseen.

Takaisin etusivulle